Etusivu‎ > ‎Uutiset‎ > ‎

Kauden avaus ja HSKG Etkot 15.5. Kahvisaaressa

lähettänyt Koulutus Vesisamoilijat 2.5.2016 klo 4.50   [ päivittänyt 7.5.2016 klo 1.55 Pj Jukka Karvanen Vesisamoilijat ]


Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat ja Vesisamoilijat ry. järjestävät koko perheen melontatapahtuman sekä Vesisamoilijoiden avajaistapahtuman Lahden Kahvisaaressa sunnuntaina 15.5.2016 klo 10-15 yhteistyössä Welhonpesä oy.:n ja Bear&Water oy.:n kanssa.

Tämä tapahtuma on ilmainen ja paikan päälle voi saapua koko perheen voimin -ohjelmaa myös perheen pienimmille. Tilaisuudessa tietoa Vesisamoilijoiden kesän toiminnasta ja kursseista ja HSKG tapahtumasta.  Hanko Sea Kayak Gathering (HSKG) tapahtuma melotaan elokuussa 19-21 päivä Hangossa ja nyt ensimmäistä kertaa järjestetään tapahtumalle etkot.

Päivän aikana voi osallistua minimelontakurssille ilmaiseksi! Tarjolla ykköstason kurssi vasta-alkajille sekä kakkostason kurssi hieman enemmän meloneille. Järjestämme myös vapaata melontakokeilua rannan tuntumassa. Melojille suositellaan päivään kuivia vaihtovaatteita.


Melonnan lisäksi päivä sisältää mm. pihapelejä, joogaa ja makkaranpaistoa. Melontamuseo auki tapahtuman ajan.

Aika

Melonta

Aikuisten oheisohjelma

Lasten oheisohjelma

10.00

Avajaiset

Avajaiset

Avajaiset

10.30

Melontakurssi 1 (alkeet)

16 hlö max.

Jooga 45min

Lasten ohjatut leikit 45min

11.30

 

Puistotreeni 45min

Kuvasuunnistus 45min

12.15

Melontakurssi 1 ja 2 (alkeis- ja jatkokurssi)

 

 

13.00

 

Kehon huoltava harjoitus 45min

Ohjatut pihapelit 45min

14.00

Yhteinen lopetus

Yhteinen lopetus

Yhteinen lopetus

NON-STOP

HSKG info

Melontakokeilu

Makkaranpaisto

Kioski

Piirrustus

Nuotio


Tervetuloa mukaan viettämään mukavaa päivää melonnan ja yhdessäolon merkeissä!


Haaga-Helian HSKG tiimi
Kristiina Linden
Tapahtumavastaava
puh. 040 8447992, kristiinalinden1(ät)gmail.com

Vesisamoilijat ry.
Senja Greijus
Kurssivastaava
puh. 040 412 0374 koulutus(ät)vesisamoilijat.fi


P.S.
Voit pyytää Welhonpesää ja Bear & Wateria tuomaan haluamiasi tuotteita näytille.

Welhonpesä oy    http://www.welhonpesa.fi/        info@welhonpesa.fi
Bear & Water oy       http://www.bearwater.fi/           sale@bearwater.fi    
ą
Koulutus Vesisamoilijat,
2.5.2016 klo 4.50
Comments