Koulutus
Retkijaosto järjestää yhdessä Koskijaoston kanssa useita melonnan peruskursseja keväisin ja kesällä. Kurssi sopii melontaa aloittelevalle ja itseoppineelle melojalle. Kurssilla opetellaan mm kanoottiin ja kajakkiin meno, erilaisia tapoja kääntää kanootti, pysäyttää se nopeasti, alatuki sekä taka- ja etuperäsimellä ohjaaminen. Kurssilaisilla on myös mahdollisuus kokeilla kaatumista ja kaatuneen melojan auttamista kanoottiin. Suurin osa ajasta melotaan erilaisilla yksikkökajakeilla, mutta perusopetusta annetaan myös kaksikkokajakeilla, koskikajakeilla ja avokanooteilla. Kurssilla on myös turvallisuuskoulutusta. Kylmän veden vaaraa korostetaan, opetetaan kanootin turvatarkastus ja opetellaan liikkumista muun vesiliikenteen seassa, mihin Niemen satama-alue antaakin hyvät mahdollisuudet.
Melonnan alkeet opitaan peruskurssilla, mutta melontatekniikkaa kehitetään jatkokursseilla. Päivittäisiä melontamatkoja on helppo pidentää ottamalla jalat ja vartalon lihakset käyttöön. Samalla välttyy väärän melontatekniikan aiheuttamilta rasitusvammoilta ja kanootin käsittely onnistuu vaikeissakin olosuhteissa.
Jatkokoulutukseksi sopii esimerkiksi Opetusretki. Kokemuksen karttuessa voi osallistua Suomen Kanoottiliiton Turvaryhmän melontaohjaajakurssille. Ohjaajat voivat ottaa tavoitteeksi melontaopaspätevyyden saamisen.
Lisäksi jaosto järjestää erilaisia opetustilaisuuksia aiheena matka- ja pimeämelonta, aallokko- ja pelastusharjoitukset. Näistä tiedotetaan ryhmäsähköpostissa ja Kahvisaaren ilmoitustaululla. Tuuliharjoituksiin hälytys tulee yleensä puhelimella. Retkijaoston on helppo järjestää lisäkoulutusta pyytämällä apua Koski- tai Ratajaostosta. Koskimelojat ovat mestareita kanootin käsittelyssä ja pelastamisessa ja ratamelojat taas ylivertaisia eteenpäinmelonnassa. Lisäksi jaosto käyttää omia ja ulkopuolisia kouluttajia. Huomattava osa jaoston aktiiveista on melontaohjaajia ja -oppaita..
Talvisin harjoitellaan kajakin käsittelyä, pelastautumista ja pelastamista Kivimaan uimahallissa. Lähes kaikki eskimokäännöksen taitajat ovat opetelleet perusteet uima-altaassa. Poolojaoston vuorot ovat vauhdikkaita ja tekniikkaa kehittäviä.
|